Tervetuloa > Hallinto > Jäsenet > Kalevan Nuorten LiittoKalevan Nuorten LiittoYhteystiedot: Kalevan Nuorten Liitto on poliittisesti sitoutumaton lasten ja varhaisnuorten kasvatus- ja kulttuurijärjestö. Toiminnassa on mukana noin 22 000 alle 16-vuotiasta lasta ja nuorta sekä yli 8 000 ohjaajaa tai muissa tehtävissä toimivaa nuorta ja aikuista. Liitto edistää lasten kulttuurikasvatusta, suomalaisen kansanperinteen tuntemusta ja terveitä elämäntapoja. Tavoitteena on tukea lasten persoonallisuuden monipuolista kehittymistä harrastusten avulla. Kalevan Nuorten kerhoissa harrastetaan kansantanssia, kansanmusiikkia, teatteria, sirkusta, liikuntaa ja kädentaitoja. Kalevan Nuorten Liitto on perustettu vuonna 1960. Se toimii yhteistyössä Suomen Nuorisoseurojen Liiton kanssa. Liitolla on 18 alueellista piirijärjestöä. |